Kananmunat

Suurin osa kaupoissa myytävistä kananmunista on peräisin häkkikanaloista tai virikehäkkikanaloista, joissa tilaa on yhtä kanaa kohti noin yhden A4-paperiarkin verran. Kanojen lajityypilliseen käyttäytymiseen kuuluisi monipuolinen käyttäytyminen pienehköissä parvissa: jos kanalla on mahdollisuus, sen päivä kuluu maata kuopsutellen ruokaa etsiessä, puun oksilla levätessä ja hiekkakylpyjä ottaessa. Muninta-aikaan se vetäytyy muista kanoista erilleen pesään. Tuotanto-olosuhteissa, etenkin häkkikanaloissa, mahdollisuudet luontaiseen käyttäytymiseen ovat hyvin niukat.

Yksi kananmunantuotannon ongelmakohta ovat kukkopoikaset, joita syntyy yhtä paljon, kuin kanoja. Kukkopoikasten kasvattamista pidetään nykyään taloudellisesti kannattamattomana, sillä lihantuotantoa varten on jalostettu nopeammin kasvavia kanahybridejä eli broilereita. Siksi kukkopoikaset tapetaan sukupuolen määrityksen jälkeen kaasulla tai silppurilla. Munijakanat teurastetaan noin puolentoista vuoden ikäisinä, kun kana luontaisesti eläisi keskimäärin seitsemän vuotta. Kanoja oli Suomessa munien tuotannossa vuonna 2006 yhteensä 3,1 miljoonaa.

Osa munista on peräisin lattiakanaloista tai luomukanaloista, joissa kanat saavat liikkua parvissa.

Luomukanaloissa kanojen hyvinvointi otetaan eri tuotantomuodoista parhaiten huomioon: kanoilla on esimerkiksi enemmän tilaa ja mahdollisuus ulkoilla kesäisin.

Hyvinvointiongelmat

Tuotanto-oloissa kanat kärsivät erityisesti tilanahtaudesta ja parvien liian suuresta koosta. Ahtaus ja virikkeettömyys, sekä kyvyttömyys tunnistaa kaikkia lauman yksilöitä suurista eläinmääristä johtuen, aiheuttavat toisiin kanoihin kohdistuvaa aggressiivisuutta, etenkin ellei alaryhmien muodostaminen onnistu. Kanat nokkivat toisiaan ja nyppivät höyheniä irti toisistaan myös yrittäessään purkaa luontaista toiminnan tarvettaan. Höyhenten nokkiminen ja häiriökäyttäytymisen kehittyminen kannibalismiksi ovat tavallisia kaikissa tuotantomuodoissa.

Suomen eläinsuojeluyhdistys ry
Animalia ry